Ulkofileestä valmistuu nopeasti hyvä ja riittoisa liharuoka useammallekkin lapioijalle.
Lämmitä uuni 175c.
Leikkaa suurin osa päällä olevista rasvoista ja kalvoista pois (ota talteen ja laita paistoastiaan lihan viereen) jonka jälkeen maustetaan rubilla. Tällä kerralla käytin mausteena Emeril Lagassen ohjetta joka löytyy alapuolelta. Virallisesti kyseessä on hampurilaispihvien maustamiseen tehty kuivamauste, mutta sopii kyllä moneen muuhunkin. Lisäksi laitoin hieman mustapippuria.
Sillä välin kun liha on foliossa voi paistoastian pohjalle kertyneestä rasvasta ja nesteestä tehdä
kastikkeen. Heitin nesteet kattilaan ja lisäsin hieman lihafondia, ruokalusikallisen jauhoja jne.
Kastike on valmis muutamassa minuutissa.
Itse en jaksanut pitää lihaa kuin muutaman minuutin leikkuulaudalla jonka jälkeen piti päästä kiireellä syömään. Kaveriksi uunissa paistettuja rosamunda perunoita, kastiketta ja hieman kasviksia.
70c possulle on hieman liian vähän
VastaaPoistaei, vaan melkeempä liikaa
PoistaItse asiassa tuo 70c alkaa olemaan jo liikaa possulle sillä sisälämpö nousee vielä senkin jälkeen, kun liha nostetaan uunista pois. Sellainen 65-70c on aika optimi ottaa possu pöydälle.
VastaaPoistaEikö tässä tarvitse paistaa pintoja kiinni?
VastaaPoistaVoihan sen käyttää pannulla, mutta tässä tapauksessa, kun mausteita tulee pintaan sen verran reilusti jätin pinnat paistamatta. Jos olisin aluksi käyttänyt fileen pannulla ilman mausteita niin siihen paistopintaan ei taas mausteet olisi tarranneet yhtä hyvin. Väri otettiin pitkälti grillivastuksen avulla.
Poista