perjantai 8. kesäkuuta 2012

Savustettu porsaan ulkofile



What a great day for some smoked pork!

Aloitan porsaan ulkofileen valmistuksen maustamalla sen dry rubilla eli kuivamausteella, ohje mainittu aiemmissa postauksissa. Mausteseosta menee reilusti ainakin desilitra yhteensä,  myös pohja ja päädyt hierotaan.



Tein veitsellä muutamia viiltoja pintaan.



















Piippusytytin ja briketit tuntuu toimivan yhdessä.



















Digimittarilla seurataan sisälämpötilaa.



















Tätä korkeampaa lämpötilaa ei kannata käyttää savustamiseen.



















Cabernet lastut tuo herkullisen aromin.


























Tältä näyttää ensimmäisen tunnin jälkeen.



















2h kohdalla alkaa näyttää jo todella herkulliselta.





















Lisäsin vielä muutaman porsas&sipuli vartaan kaveriksi.



















Vajaa 3h sauhuttelua ja liha on valmista.



















Herkullinen pinta saadaan itse tehdyllä bbq kastikkeella.



















Vesi herahtaa kielelle.



















Bbq soosilla valellut vartaatkin teki kauppansa.



















Savustettu ulkofile on kuitenkin tänään huomion keskipiste.



Jos sinulla on kysymyksiä taikka parannus ehdotuksia jotka liittyvät blogiin taikka kokkauksiin niin otan niitä mielelläni vastaan.




5 kommenttia:

  1. Paista pannulla lihan pinnat kiinni ennen savustusta, näin saat parempaa lihaa, ei tule kuiva köntti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pintojen kiinni paistaminen on myytti joka on bustattu liian monta kertaa, ei siis pidä paikkaansa.

      http://amazingribs.com/tips_and_technique/mythbusting_searing_seals_in_juices.html


      Poista
  2. Lihaa ei kannata käyttää pannulla ennen savustamista, oot varmaan ensimmäinen joka tuota on ehdottanut. Nesteisiin ruskistamisella ei ole merkitystä, mutta savun vastaanottamiseen vaikuttaa varmasti negatiivisesti.

    VastaaPoista
  3. Lueppa huviksesi eri savustajien kokemuksia, siitä että pitääkö paistaa lihan pinta kiinni vai, saata Jesmo1 sinäkin yllättyä ja kokeilemalla vielä toisenkin kerran...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on tarkoitus saada savu tarttumaan lihaan niin ei ole mitään syytä minkä takia pintaa pitäisi paistaa. Jos välttämättä haluaa paistaa niin mielummin savustus aluksi ja vasta sen jälkeen käyttää pannulla, tuossa kohtaa savu on jo lihassa. Jenkkien savustus foorumeita on tullut luettua jo vuosikausia, siellä tietotaito on aika paljon edellä meikäläisiä.

      Poista