sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Uppopaistettu Mars patukka

Tässä herkullinen ja taatusti kevyt jälkiruoka kaikille diettaajille. Kuuleman mukaan uppopaistettu Mars patukka on lähtöisin Skotlannista, mutta tänäpäivänä tätä herkkua saa lähes joka puolelta maailmaa jopa Suomesta.



Tekeminen on erittäin helppoa tarvitset vain öljyä friteeraamiseen ja taikinan patukan ympärille.
Taikinaohjeita on vaikka kuinka monia, itse käytin ensimmäistä minkä löysin googlen avulla.


       Friteeraustaikina


  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 0,5 tl suolaa
  • 2,5 dl maitoa
  • 1 tl ruokaöljyä
  • 2 tl tavallista etikkaa
  • lisäksi vehnäjauhoja lautaselle


Sekoita kuivat aineet keskenään. Mittaa maidon joukkoon öljy ja etikka. Kaada maito jauhojen päälle ja sekoita taikina huolellisesti tasaiseksi, paakkuja ei saa jäädä. Halutessasi voit pyörittää friteerattavat herkut vehnäjauhoissa ennen varsinaista taikinaa, etikka ei ole varmastikkaan pakollinen joten jätä se pois, jos ei kaapista satu löytymään. Paista patukkaa kuumassa öljyssä noin 180c kunnes taikina ottaa väriä.




Upota taikinaan.


























Nosta.


























 Laske patukka kuumaan öljyyn.



























Frittaa kunnes haluttu väri ja kypsyys on saavutettu.


perjantai 28. syyskuuta 2012

Steak salad - Pihvi salaatti

Helppo ja nopeahko salaatti naudan sisäfileestä.


Tomaatti
Salaatti mix
Sipuli
Kurkku
Sisäfilettä 150gr
Oliiviöljyä
Balsamico
Suolaa
Mustapippuria


Liha oli kerrassaan törkeästi leikattu, mutta eipä näitä pääse oikeen hypisteleen, kun vakuumipakattua
ostaa, taattua Rainbow laatua...






Aloitin homman laittamalla uunin lämpeneen 200c. Uunin lämmettyä paistoin pihvejä kuumalla parilalla
noin minuutin molemmilta puolilta, tämän jälkeen uunissa vielä noin 10min.
Sillä välillä, kun pihvit on uunissa leikkaan sipulin, tomaatin ja kurkun siivuiksi ja laitan kulhoon salaattien kanssa, mausteina mustapippuria, suolaa, balsamicoa ja oliiviöljyä.

Lihojen tultua uunista kääräsin ne folioon ja annoin olla pöydänpäällä viitisen minuuttia.
Tämän jälkeen ei tarvitse muuta kuin nostaa kouralla salaattia lautaselle ja paloitella liha päällimmäiseksi.





torstai 20. syyskuuta 2012

Hiivaleipä

Helppo hiivaleipä Rainbown ohjeistuksella.






















2 leipää
 
5dl vettä
50gr tuorehiivaa
2tl suolaa
2rkl siirappia
1/2dl öljyä
12-13dl Rainbow hiivaleipäjauhoja


Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää suola ja siirappi. Lisää puolet jauhoista ja vatkaa seosta voimakkaasti. Lisää loput jauhot vähitellen ja viimeisenä öljy. Alusta pehmeä taikina.
Peitä ja anna taikinan kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle.
Leivo kaksi leipää ja nosta ne pellille leivinpaperin päälle. Anna kohota liinalla peitettynä. Pistele leivät taikka
koristele pinta viilloin. Paista 200c noin 25min.


Itse poikkesin tuosta ohjeesta jonkin verran eli laitoin suolaa 1tl, siirapin ja öljyn jätin kokonaan pois, mutta sokeria laitoin ruokalusikallisen ja tuorehiivan asemasta käytin noin 10gr kuivahiivaa. Tämä leipä on vielä huomattavasti helpompi mitä no knead bread eli ei voi epäonnistua. Leivinpaperia en käyttänyt ollenkaan vaan paistoin leivät suoraan vuolukiven päällä. Paistoin toista leipää ohjeen mukaisesti 25min, mutta siinä vaiheessa leipä oli sisältä vielä hieman raaka joten 30min toimi huomattavasti paremmin.



Leipä kohonnut leikkuulaudalla muovikulhon alla noin 30min.
















Paistoin leipää heti kertaheitolla 30min.
















Molemmat leivät onnistu erittäin hyvin ei mitään moittimista.



keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Uuni Kassler

Vajaa 3kg sian niskaa olisi tällä kertaa menossa uuniin. Näitä isompia köntsejä harvemmin näkee
isommissakaan kaupoissa, mutta tämä löytyi Kalajoen halpahallista ja vieläpä syntisen edulliseen
hintaan 4.50e/kg.

















Tämäkin liha sai päälleen samaa itse tehtyä perus bbq maustetta mitä käytän melkein joka kerta varsinkin
näissä lihoissa mitä kypsytellään pitkään. Maustetta tähän meni varmaan desi taikka pari.

































Laitoin lihan uuniin noin 135c.
Otin lihan välillä uunista pois ja lusikoin paistoastiaan valuneita nesteitä päälle.
















Kun lihan sisälämpö näytti noin +70c otin vielä hieman grillivastuksilla pintaan väriä.



















Tarkkaa paistoaikaa en muista, mutta kunhan pitää lämmöt kohtuullisen matalalla ja seurailee sisälämpötilaa
niin eipä se kovin pahasti voi mennä pilalle.

Tästä tuli vielä parempaa mitä uskalsin edes odottaa, liha oli todella mehevää.






lauantai 8. syyskuuta 2012

Bacon explosion

Pitänyt pidemmän aikaa testata tuollaista jauhelihasta tehtyä mureketta mikä käärästään pekonista
punottuun ruudukkoon.


1.2kg sika-nautaa
2 kananmunaa
200gr juustoraastetta
1 sipuli kuullotettuna
mausteita


Vaivasin koneella taikinan tasaiseksi massaksi ja lisäsin joukkoon  pari kananmunaa, suolaa, mustapippuria ja
bbq mausteseosta. Taikinan voi levittää vaikka leivinpaperin päälle missä se on myös helppo rullata.






















Ohjeet punomiseen kannattaa tsekata vaikka seuraavasta linkistä: How to make a bacon weave
Itse tein siis ilman ohjetta tuollaisen jonkinlaisen ruudukon...













 






Pekonipommi valmiina uuniin.




















Paistelin noin 200c kunnes sisälämpö näytti noin +75c.




















Lopputulos oli mielestäni hyvä.








keskiviikko 5. syyskuuta 2012

No knead bread - NY Times

Leipäresepti The New york Times lehden Dining&Wine osiosta vuodelta 2006.
Varmaankin yksi maailman suosituimmista no knead bread ohjeista.

Alkuperäinen ohje:

New York Times Recipe: No-Knead Bread


 
Kyseessä siis erittäin helppo leipäohje missä ei tarvita taikinan vaivaamista kuin 1min käsipelillä.


7.2dl vehnäjauhoja
1 1/4tl suolaa
3.85dl kylmää vettä
1/4tl kuivahiivaa


1. Sekoita kulhossa jauhot, hiiva ja suola. Lisää vesi ja sekoita haarukalla noin minuutin
ajan taikka kunnes taikina on sekoittunut. Peitä kulho muovilla ja jätä huoneenlämpöön noin 12-18h.

2. Taikina on valmis kunnes pinnassa näkyy pieniä ilmakuplia taikka niiden kraatereita.
Ripottele jauhoja työtasolle ja kaavi taikina jauhojen päälle; ripottele jauhoja myös taikinan päälle ja
taita taikina pariin kertaan. Laita muovi kevyesti taikinan päälle ja anna levätä 15min.

3. Ripottele jauhoja työpöydälle niin että pystyt muotoilemaan taikinasta pyöreän ilman että
taikina jää sormiin kiinni, taikina tottelee hyvin joten muotoilussa ei kestä kuin muutaman sekunti.
Laita leipä kulhoon ja pyyhe päälle, anna nousta noin 2h.

4. Lämmitä uuni 225c noin 30min ennen kuin taikina on valmis uuniin. Lämmitä paistoastia
kuumaksi esimerkiksi syvä lasinen vuoka, irtopohjallinen kakkuvuoka tai vaikka valurautapata,
tilavuutta saisi olla noin 3-4L ja kansi olisi hyvä olla, jos et omista kantta niin käytä vaikka lautasta.
Paista leipää 30min kansi päällä ja vielä 15-30min ilman kantta kunnes pinta on saanut väriä.


Ohjetta voi toki muokata miten tykkää, itse korvasin 2.5dl vehnäjauhoja samalla määrällä kauraleseitä.
Käytin valurautapadan sisällä uunipaperia jotta leipä olisi helpompi nostaa sinne ja että se ei vahingossakaan
jäisi pataan kiinni.




Taikina kohonnut yön yli keittiön työtasolla, kuvassa taikina on jo hieman lässähtänyt.

















Taikinasta muotoiltu pyöreä leipänen jota kohotettu noin 2h muovikulhossa.
Huomaa viillot mitkä leikattu saksilla.

 















Uunissa 225c 30min valurautapadassa kansi päällä ja noin 15min ilman kantta.
 
















 Kuoreltaan rapea ja sisältä pehmeä.
 









sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Bread pudding with whiskey










Ohje peräisin cookery around the world America kirjasta.

Pudding:

200gr patonkia/white baguettes
4dl maitoa
2 munaa
150gr sokeria
75gr rusinoita
1tl vanilia aromia

Sauce:

70gr voita
70gr sokeria
1 muna
7rkl viskiä


1. Lämmitä uuni 200c. Voitele noin litran vetävä uunivuoka taikka folioastia,
suosituksena ovaalin mallinen. Revi patonki palasiksi ja aseta ne vuokaan,
kaada maito päälle ja jätä vettymään noin 15min.

2. Riko kulhoon pari munaa ja vatkaa sokerin kanssa vaahdoksi.
Lisää rusinat ja vanilia aromi.

3. Lisää muna-rusina sekotus maidon ja leipäpalojen sekaan,
sekoita kauttaaltaan. Siirrä koko setti voideltuun paistovuokaan ja
tasoita pinnasta isoimmat epätasaisuudet.

4. Nosta paistovuoka isompaan astiaan johon voi lisätä vettä niin että
se yltää noin puoleenväliin itse paistoastiaa. Paista alimmalla tasolla noin 1h.

5. Tässä välissä tehdään kastike, leikkaa voi kuutioiksi ja sulata hiljalleen vesihauteessa.
Lisää muna ja sokeri, sekoita koko ajan kunnes paksuuntuu.
Kaada viskiä pikkuhiljaa samalla sekoittaen.
Ota astia pois vesihauteesta ja anna jäähtyä kunnes kastike on vain lämmintä.

6. Tarjoile puddingia suoraan uunista ja kaada päälle lämmintä kastiketta.



Käytin paistoastiana tuollaista pyöreätä folioastiaa, tilavuus riitti nippanappa.



















Tunnin jälkeen puddingi on täysin kiinteää ja saumatonta, mutta kuitenkin
kosteaa.



















Kuumensin kastiketta turhan paljon ja rakenne meri persiilleen tällä
kerralla god damm...