perjantai 6. huhtikuuta 2012

Lihapataa teflon kattilassa ?

Valurautapadan puuttuessa joudun tekemään padat Hackmanin pinnoitetussa kattilassa,
ei välttämättä kuulosta kovinkaan houkuttelevalta, mutta kyllä tuollakin on hyvää pataa saanut aikaseksi.

Kattilassa on lasikansi ja muoviset nosto korvakkeet, uunissa en ole koskaan tätä käyttänyt vaan
ainoastaan hellalla. Aivan kätevä ja ihmeen kestävä kattila tämä on kuitenkin ollut, käytössä vuodesta
2006 saakka.

Aivan mielenkiinnosta päätin ottaa yhteyttä Hackmanin kuluttajapalveuun ja samalla laitoin kuvan
kyseisestä kattilasta sähköpostilla. Lähinnä halusin tietää että miten kattila kestää uunittamista ja
sulaako muoviosat samantien.

Kuluttajapalvelussa ihmeteltiin tuota kattilaa eikä tunnistettu ollenkaan vaikka kahvoissa ja kannen pidikkeissä on Hackmanin logot. Mukava täti langan toisessa päässä lupaili ottaa asiasta selvää ja ilmoittaa, kun saa
lisää tietoa. Sen verran osasi kuitenkin kertoa että muoviosat kestää ainakin 150c.

Itse tosin huomasin samalla että kaikki muoviosat saa irti aukaisemalla muutaman ruuvin kahvoista ja yhden
kannesta.

Hackman Kuluttajapalvelu
Kuluttajapalvelumme vastaa tuotteitamme koskeviin kysymyksiin arkisin klo 12-15 numerossa 0204 39 5110.
Kysymyksiä voi lähettää myös sähköpostitse osoitteeseen
kuluttajapalvelu@iittala.com.



Toistaiseksi tuntematon Hackmanin kattila.



































Noin tunti kyselyni jälkeen sain sähköpostin jossa kerrottiin kattilan olevan noin 10v vanhasta Nanny
Stillin suunnittelemasta Panny sarjasta eikä sitä suositella käytettäväksi uunissa.

Itse en oikeen ymmärrä tuota suositusta koska teflonpinta kestää uunissa kyllä helposti sellaiset
lämpötilat mitä pataa tehdessä käytetään ja muoviosat on helppo poistaa joten niistäkään
ei koidu ongelmia.

Oli miten oli jatketaan itse lihapadan merkeissä.

Paloittelin noin kilon porsaanlapaa ja maustoin kevyesti rouhitulla mustapippurilla.


Isoimmat jämäpalat leikkasin pois, mutta pienemmät jätin suosiolla tuomaan makua.




























Kaveriksi paloittelin pari sipulia, yhden kokonaisen valkosipulin, pari pientä punajuurta ja
hapankaalia noin 200gr. Itse padan kasaamisen aloitun ruskistamalla lihat nopeasti jonka
jälkeen laitoin ne kattilaan, tämän jälkeen lisäsin hapankaalin, sipulit, punajuuret
ja viimeisenä nesteet noin 3dl vettä, 2dl valkoviiniä ja pari ruokalusikallista lihafondia.


Tislattua kuravettä.



Kaikki ainekset sisällä ja sitten pata saakin porista noin 3-4h.



























Testailin samalla Ohlssonilta ostettua paistomittaria, vaikuttaa toimivan.



























  Lisäsin välillä hieman nestettä ja myös muutaman ruokalusikallisen soijakastiketta.

Noin 4h ja alkaa olemaan valmista.













































Punajuuri tekee padasta väkisinkin punertavan sävyistä joten jätä ne pois, jos punanen pata ei kutkuta.
Jälkeenpäin ajateltuna desi valkoviiniä ja 100gr hapankaalta olisi luultavasti riittänyt mainiosti varsinkin,
kun en kummastakaan sen ihmeemmin pidä.

Valmista pataa riisin kera.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti